Asiakaspalaute Pöyrisjärven fatbike seikkailu
Hieno pyörävaellus upeissa maisemissa. Itselle parasta oli kevyt irtiotto arjesta fyysisenä tekemisenä uusissa maisemissa ja uudella tavalla. Uutta oppia tuli läskipyörän käyttäytymisestä ja sen hyödyntämisestä. Parasta oli Pöyrisjärven kahlaukset ja sen ympäristö. Ryhmädynamiikka toimi myös erinomaisesti. Negatiivisia asioita ei oikeastaan tule mieleen juurikaan. Ehkä välillä tunkattiin liikaa, kun olisi voinut ajaakin.
Retkisuunnitelma oli mielestäni kattava ja hyvä pohja omalle listalle (listaahan pitää aina soveltaa omiin tarpeisiin). Mielestäni järjestelyt toimivat niin kuin odotinkin omatoimireissuksi, jossa opas ei ole paijaamassa asiakkaita. Olet helposti lähestyttävä ja ammattitaitoinen eräopas.
Tärkein syy liittyä mukaan oli se, että joku muu oli miettinyt logistiikan, ryhmä toi turvaa riskienhallinnalle ja hyvä ryhmä. Olisin varmasti pärjännyt yksinkin tuolla reitillä, mutta aina ei ole halua/aikaa lähteä yksin miettimään kaikkia asioita. Odotukset siis täyttyivät, kun tiesi mitä halusi ja sai.
- Markku
Tämä oli uutta ja mielenkiintoista. Toimiva kokonaisuus. Ei liian kiirettä, sopivasti tekemistä. Oppaalle miljoona, miljoona ruusua... rauhallisuus, auttavaisuus, vinkkien jakaminen jne.
- Ismo
Tiedän nyt mitä vaelluksella vaaditaan ja mitkä varusteet ovat hyviä ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Helpommin uskaltaa joskus itsekin lähteä.
- Heta
Vaellus oli aivan mieletön kokemus. Parasta oli kiva porukka, uskomattoman hieno luonto, kunnon rypeminen rutakoissa ja se, että muita ihmisiä ei juurikaan ollut.
Paljonhan siellä tuli opittua asioita.
Olin iloisesti yllättynyt siitä, kuinka kivoja ihmisiä reissussa oli, kuinka hyvä yhteishenki meillä oli ja kuinka mukavaa meillä oli silloinkin yhdessä, kun yksilötasolla oli ehkä haastavampia hetkiä. Reissun päätyttyä oli sellainen olo, että lähtisin tämän porukan kanssa koska vaan uudestaan vaeltamaan. Eikä se ajatus ole muuttunut arkeen palaamisen jälkeenkään. Kiitos siis oppaallemme Petterille ja kanssaseikkailijoille ikimuistoisesta reissusta!
- Sanna