Asiakaspalaute Selviytyminen luonnossa koulutuspolku


Viikonloppu vie mennessään, jatkuvasti tekemistä, eikä jää turhaa aikaa miettiä pystyykö johonkin. Ainahan se jännitys on siellä taustalla, mutta hyvinkin todellisessa harjoitteessa huomaa vaan selviytyvänsä. Kotimatkalla tunsi suurta mielihyvää omasta tekemisestä ja samanhenkisten ihmisten seurasta. Hienointa oli tulenteko perinteisillä tuluksilla. Sopivan liikkuvaa toimintaa, ei kuitenkaan liian raskasta. Alue itsessään mahtava. Petterin rauhallisesta otteesta tekemiseen plussaa. Mukavaa kun kouluttaja laittaa itsensäkin likoon suonsilmäharjoituksessa ;) Myös Pertti on mukava persoona, mahtavia tarinoita.

- Reija

Kipinäraudan käyttöä oli hieno oppia, samoin hätämajoitteen rakentamista ja tulen tekemistä märistä materiaaleista. Suunnistaminen auringon ja kellon avulla oli myös hienoa oppia. Pidin erityisesti suunnistusharjoituksista ja ensimmäisen illan touhuista kokonaisuudessaan. Kirjallinen materiaali oli selkeää. Järjestelyt toimivat hyvin. Hienosti vedetty. Ohjaus oli selkeää ja ammattitaitoista. Opin paljon. Petteri ja Pertti ovat molemmat selkeästi päteviä kavereita ohjaamissaan asioissa.

- Altti