Kolmen valtakunnan kesävaellus 2024

18.07.2024

Upea Kolmen valtakunnan kesävaellus sisälsi jyrkkiä rinteitä, korkeita paikkoja ja henkeäsalpaavia Suomen, Norjan ja Ruotsin suurtunturimaisemia. Olipa aivan huikea reissu ja ehdottomasti yksi omista suosikeistani!

Helteellä vaellus on ihan parasta yöllä. Suunnistimme kompassisuunnalla sakean yöusvan läpi, kunnes aurinko nousi esiin tuntureiden takaa ja usva alkoi laskeutua laaksojen pohjille. Ensin kaikki maaston muodot näkyivät vain siluetteina ja pian maisema aukesi kirkkaana eteemme. Hetki oli maagisen hieno. 

Leiriydyimme teltoilla omaan rauhaan tuntureiden ympäröimään laaksoon. Iltaisin kuuntelimme sulavien jäätiköiden jylinää ja pauketta. Ikivanhat jääkerrokset luovuttivat niiden kätköissä olevia jättimäisiä kivilohkareita. Ne valuivat satoja metrejä pitkiä rinteitä pitkin niiden alla oleviin jäätikkölampiin. Törmäykset veteen aiheuttivat aaltoja, joiden jälkeen tunturin rinteillä virtaavien sulamispurojen kohina voimistui minuuteiksi.

Teimme myös retken yhdelle vaikeasti saavutettavalle kirkkaan turkoosille jäätikkölammelle. Retki jäätikkölammelle kesti noin 5 tuntia. Se on kaukana kaikista yleisesti käytetyistä retkeilyreiteistä. Sinne päästäkseen on kuljettava jyrkkää rinnettä ja ison rakkalouhikon läpi. Kohteeseen pääsy on palkitseva kokemus. Uimme turkoosissa jäätikkömaidossa. Se on yhtä kylmää kuin avannossa. Pääsin kellumaan jäälautan päällä. Näitä ja monia muita hetkiä oli taltioimassa Retkireppu, jonka YouTube-kanavalta voit katsoa videon vaelluksestamme.

Retkireppu kirjoitti kokemuksistaan seuraavasti:

Wild Adventures North:n järjestämä kolmen valtakunnan kesävaellus meni hyvin. Meitä oli yhteensä seitsemän vaeltajan porukka. Jo vuosia yksin tai kaksin vaeltaneena oli aluksi outoa, kun oli monta muutakin samassa retkueessa, mutta hyvin meni. Säät suosi jokapäiväisellä auringon paisteella, mutta helle oli välillä tuskainenkin joka jätti monet yöunet lyhyeksi. Fjällräven Abisko Shape 3 teltta ei todellakaan sovellu kuumille ilmoille. Onneksi oli avaruuslakana mukana jolla saatiin hieman telttaa viileämmäksi. Retkipuudeli pärjäsi yllättävän hyvin. Vain jäätikkölammella käydessä oli niin isoja kiven lohkareita, että Topia piti kannella aika paljon. Nähtiin huikeita maisemia ja päästiin valloittamaan yli 1400 metrisiä nyppylöitä. Iso kiitos Petteri Veijonen Joka siis oli meidän oppaamme reissussa. Iso kiitos myös Hannalle @nordicnaturefilm kuvausavusta ja kärsivällisyydestä allekirjoittaneen jääräpäisyyden kanssa. Videokin tulee tästä myöhemmin. 😊 Jos vaellukset erittäin ammattitaitoisen ja kovakuntoisen oppaan kanssa kiinnostaa niin tsekatkaa www.wildadventuresnorth.fi

Sähköpostilistallani saat kuulla vaellusvinkkejä

Sähköpostilistallani on hyvä meininki! En lähetä pelkkiä mainoksia, vaan enimmäkseen hyötysisältöä. Jos et saa viestejä pitkään aikaan, tarkasta roskapostikansiosi. Viesteihini saa vastata ja minä vastaan sinulle takaisin. Voit erota listalta milloin haluat.