Talven selviytymiskoulutuksessa hiihdettiin avannosta metsään selviytymään

12.02.2024

Hieno viikonloppu Selviytyminen luonnossa talvella koulutustapahtuman merkeissä. Ryhmä oppi rakentamaan lumikammit ja yöpyi niissä. Teimme myös jäistäpelastautumisharjoituksen pitkän kaavan mukaan, jossa avannosta ylös päästyä toiminta jatkui metsässä tulen tekemisellä. Tulen tekoon käytettiin metsästä löytyviä materiaaleja ja kipinäpuikkoa. Lämmin sauna oli koko ajan valmiina ja harjoituksen sai keskeyttää heti kun siltä tuntui, mutta osallistujat veivät harjoituksen aivan päätyyn asti ja saivat itsensä lämpimiksi yhteistyöllä rakennetun valtavan kokoisen nuotion voimalla. Aiheina oli myös mm. suunnistaminen tähdistä ja Kuusta, veden hankinta, talvikalastustekniikat, hypotermiapotilaan ensiapu ja evakuointi sekä teoriatunti talven olosuhteista.

Nämä koulutukset sopii kaiken tasoisille ulkoilijoille. Kaikki harjoitukset ovat vapaaehtoisia. Kaikki asiat tehdään lämmitetyn mökin pihapiirissä ja sopivissa väleissä pidetään taukoja sisällä. Tämä talviselviytymiskoulutus on tarkoitus järjestää taas ensi vuonna.


Sähköpostilistallani saat kuulla vaellusvinkkejä

Sähköpostilistallani on hyvä meininki! En lähetä pelkkiä mainoksia, vaan enimmäkseen hyötysisältöä. Jos et saa viestejä pitkään aikaan, tarkasta roskapostikansiosi. Viesteihini saa vastata ja minä vastaan sinulle takaisin. Voit erota listalta milloin haluat.